Serviz Oy:n tarkastukset suorittavat ammattilaiset joilla on kokemusta sadoista kiinteistöistä ja huoneistoista sekä rakennusinsinöörin koulutus. Kilpailukykyisen hintamme syy ei ole työn laadusta tinkiminen vaan tehokas toiminta, jonka ansiosta tarkastajamme pystyvät keskittymään olennaiseen, esimerkiksi tekstinkäsittelyn sijaan. Lisäksi olemme täysin kotimainen, yksityisomisteinen yritys jonka omistajat osallistuvat aktiivisesti liiketoimintaan ja joita yhdistää rakkaus rakennuksiin.
Panostamme erittäin aktiivisesti uusien palveluiden kehittämiseen uusimman teknologian avulla. Olemme jo ottaneet käyttöön olosuhdeseurannan homeindeksin laskemista varten, jolla pystymme kuntotarkastuskohteissa kustannustehokkaasti mittaamaan kosteusolosuhteita esimerkiksi ylä- ja alapohjissa sekä niiden homehtumisriskiä. Lisäksi olemme tuoneet markkinoille rakentajille suunnattua kosteudenhallintapalvelua joka perustuu niin ikään etänä tehtävään olosuhdemittaukseen. Kolmantena elementtinä on sisäilman laadun mittaus, jonka olemme tuoneet markkinoille Suomessa ja Arabiemiraateissa. Vuonna 2021 se oli esillä ja käytössä myös Dubain maailmannäyttelyssä Suomen paviljongissa.
Yli puolet Suomen kansallisuusvarallisuudesta koostuu kiinteistöomaisuudesta. Uudisrakentaminen on merkittävää liiketoimintaa mutta rakennusten elinkaari on vuosikymmenien, ja toisinaan vuosisatojen mittainen.
Johtuen ilmastostamme, vietämme suurimman osan ajastamme rakennusten sisätiloissa kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla, harrastustoiminnassa jne. Rakennuksia tehdään jotta saisimme suojaa luonnonoloilta, mutta ikävä kyllä rakennukset ovat aivan liian usein terveydelle haitallisia. Terveyshaitat voivat ilmetä esimerkiksi turvallisuusriskeinä (putoamista ei ole estetty, palosuojaukset ovat puutteellisia, pelastusteitä ei ole ymv.) tai sisäilman myrkyllisyytenä.
Sisäilmaongemista puhutaan paljon. On arvioitu, että esimerkiksi kouluista yli puolet kärsivät niistä. Sisäilmaongelma voi tarkoittaa heikosti toimivan ilmanvaihdon seurauksena liian korkeita hiilidioksiditasoja, pahaa hajua tai pahimmillaan sisäilma on elimistöllemme myrkyllistä.
Pyrimme tarkastuksissamme kiinnittämään erityistä huomioita niihin seikkoihin ja puutteisiin, jotka liittyvät asumisturvallisuuteen- ja terveyteen. Emme kuvaa tai raportoi maalipintojen kuluneisuudesta tai keittiökaappien kunnosta. Sen sijaan nostamme esille esimerkiksi puuttuvat poistumistiet makuuhuoneista, heikosti toimivan yläpohjan tuuletuksen tai puutteet salaojissa.
Kaikessa toiminnassamme päämääränä on asiakastyytyväisyys, oleelliseen keskittyminen sekä läpinäkyvä ja reilu hinnoittelu.
Toimimme yhteistyössä useiden alan ammattilaisten kanssa ja osallistumme aktiivisesti alan kehittämiseen eri yhdistysten kautta.
